Onpas mukavaa, kun viikonloppuna ei ole mitään pakollista ohjelmaa. Työpäivät ovat tällä viikolla venyneet usein hyvistä yrityksistä huolimatta. Onneksi Suvi hoitaa pennut hienosti.

Rinssien motto taitaa olla l"ihavat on leppoisia". Ovat nykyään molemmat aika hiljaisia, lähinnä syövät ja nukkuvat. Ja lihovat. Suvi on ollut vuorokauden yrjötaudussa. Viikko sitten pestyt matot ovat muisto vain. Eihän sitä voi oksentaa samalle matolle toista kertaa. Edes oksutauti ei ole vaikuttanut pentujen painonkehitykseen. Saa nähdä oppivatko koskaan kävelemään mahansa kanssa. Jaakko soitteli töihin tänään huolestuneena yrjöjen keskeltä. Pelkäsi taudin tarttuvan itseensä:D.Ja ilmoitti samalla, ettei hänen toimenkuvaansa kuulu oksennuksien siivous. Laura neuvoi hakemaan vastaanotolta lääkettä Suville. Oli soittanut uudestaan, kun lääkkeessä ei ollutkaan kuulemma ohjetta paljonko sitä annetaan. Lauran ihmetellessä eikö todella, kävi ilmi, että oli ohje, mutta vain ruotsiksi... Jaakko, jonka mukaan ruotsi on mahdoton kieli oppia ja lisäksi tarpeeton, sai hyvän opetuksen;). Illalla Supsukka oli jo pirteämpi.

Muistikortinlukija edelleen paikassa nimeltä hukka. Kepit jo melkein kokonaan näkyvillä pihalla.