Olipa mukava saada pentuvieraita Mian hovista. Viisi reipasta miehenalkua ja yksi prinsessa kävivät ensin rohkeana sirutettavana ja leikkivät senjälkeen möhköfanttien kanssa. Pennuilla tuntui olevan kivaa. Yrittivät sujuvasti käydä maitobaarilla kaverinäidin tisseilläkin. Win kesti tämän kohtuullisen hyvin, Suvi katseli 8 pentua ensin hetken, hyppäsi pentulootaan ahdistuneen näköisenä ja siirtyi sitten kokonaan pois jättäen omansakin Winin hoitoon. Suvi ilmoitti selkeästi, että lastentarhantäti toimiminen ei ole hänen juttunsa.

Hieman kuvasatoa

Me leikittiin kovasti. Winin pennut olivat hieman isompia ja liikkuivat sulavammin kuin möhkikset.

Tämä reipas pikkuinen raahasi metritolkulla Hertan painavaa petiä

Seisova maitobaari avoinna kaikille by Win

Lehmä sai tilaisuuden päästä niskan päälle kaverin hieman väsyessä. Muuten varsinkin Musta sai riepostusta, ei tosin näyttänyt sitä kauheasti ahdistavan. Murisi vaan äänekkäästi.

Lopuksi nukahtivat kaikki sikinsokin. Kiitos Mia hauskasta vierailusta. Taisi olla koko sakilla kivaa. Unohdin tarjota ne kahvitkin, kun jäin vain pentusia ihailemaan:D