Viimeisen lomapäivän kunniaksi sain sitten aikaiseksi käydä mökillä Idan ja Elsan kanssa. Pennut saivat ensimmäisen autokyytinsä. Olivat Suvin kanssa samassa häkkipuoliskossa ja kerrankin tissit eivät karanneet tuntiin mihinkään. Eli matka sujui hyvin syödessä. Möksällä pääsivät myös pihalle. Lehmäpentu (Taisto tai Pörri ilmeisesti tulevalta nimeltään) vaikutti aavistuksen rohkeammalta tutustumaan uusiin paikkoihin, Musta oli hieman varovaisempi. Reippaita kuitenkin molemmat. Rossokin on ulkona pennuista enemmän kiinnostunut. Lisään kuvia jossain vaiheessa. Suurimman osan ajasta nukkuivat tyytyväisenä Hertan mökkipedissä. Mökillä saatiin tärkeimmät kevätpuuhat tehtyä, eli tramppa viritettyä.(ja saunottua ja syötyä makkaraa).

Tänään ollaan kotonakin aloitettu pentusten ulkoilu nukkumisen ja syömisen jälkeen. Pääsivät kynnyksen yli ekaa kertaa tänään. Tässä tempussa Musta oli nopeampi. Pieniä haavereitakin matkaan mahtuu. Lehmäpentu tipahti Idan sylistä (yritti kantaa molempia), onneksi ei loukannut. Ida taisi säikähtää enemmän.

Nyt alkaa olla kiire niitten lomapäivien ajaksi suunniteltujen paperitöiden tekemisellä. Yrittäjäkoulun vikat lähipäivät viikon kuluttua ja kotitehtävät ja liiketoimintasuunnitelma olisi pitänyt palauttaa aikaa sitten...