Kävin aamulla taas ratsastustunnilla. Onhan se syvältä, että ei yli 30v ratsastusuran jälkeen vieläkään ymmärrä selkeitä ohjeita tai vihdoin tajuttuaan ohjeet, ei saa heti hevostaan mihin pitää. Ja ei toimi tosiaan ryhmähalit. Jenny joutui ihan hermostumaan, ennenkuin homma rupesi pelittään. Mutta into treenata (ja melkein ajatus kisatakin) kasvoi. Kisat on kyllä hankala yhteensovittaa agilityn kanssa.

Pennut ovat touhunneet kovasti pihalla. Tekevät hupaisia hyppyjä ja juoksevat jo melkein kovaa. Kehon hallinnassa vielä kyllä petrattavaa. Ja purevat. Jopa Rosso innostui kuljettamaan risua ja vetämään lelua Suvin kanssa elämänsä ekaa kertaa, kun oli aikansa katsellut pentujen touhuilua. Pentuset kun kiskovat´leluja jo ihan  tosissaan:D.Lataan taas jossain vaiheessa kuvia. Lehmä leikki hippaa ensikertaa Idan kanssa illalla. Musta kiipesi ylös ja alas terassin pitkät portaat. Katseli joka portaalta alas, että voiko jo hypätä sivusta, ja meni lopulta alas asti:). Laittelin vähän pihaa ja nuo "auttoivat" kovin.

Tässä Musta koittaa opettaa Rossolle high fiveä. Musta ei anna periksi. Rosso on kurmuttanut monta kertaa ja aina vaan pentu koitaa saada leikkiä aikaiseksi.

Sisällä tykkäävät jostain syystä nukkua inhottavan pesuritilän päällä kodinhoitohuoneessa. Tarjolla olisi pehmopetiä , mattoja ja lattioita, mutta ritilä jostain syystä niistä mukavin. Outoja. Toinen ällöttävä tapa niillä on maata jossain K-15 asennosa ja lutkuttaa kaiffarin pippeliä ( Etten vaan unohtaisi sukupuolta).