Rossoa raahasin perässä. Hiki tuli lähinnä jatkuvasta kannustamisesta. Melkein laukassa joku pätkä, lähinnä ravin sekaista raahustamista. Kamalaa. Ei kannattaisi senkanssa kuumalla mennä. Tulee paha mieli.

Suvilla sitten varmistelin ekalla radalla, ettei vaan hyppää kolmatta hyppyä pitkälle. No ei hypännyt. Tuli kutsusta niinkuin ohjasin, ja hyppäsi välistävetona hypyn, joka olisi pitänyt mennä toisinpäin. Hienot kontaktit ja muuten ok. Toka radalla meni oikein nätisti lähes loppuun. Piti sitten lähettää suoraan putkeen niinkaukaa, että ehdin itse seuraavalle esteelle pyllistelemään ja seisomaan. Jäi mulle räksyttämään, kun ei ymmärtänyt miksi keskenrataa seisoskellaan. Ei muita virheitä sillä radalla, eli jos lehmätkinlentäisi jne. voisi tulla agilitykisoista kotiin hyväntuulisena. Nyt kotiin tullaan turhautuneena, etteikö koskaan opi tekemään monta hyvää rataa peräjälkeen. Ohjaaja siis. Kotiläksynä koitetaan miettiä jatkossa koiran linjoja entistä tarkemmin ja omaa liikkumista, ettei tarvitse pysähtyä radalla.

Kauhea koirakuume. Tekisi niin mieli uutta treenikaveria. Sellaista nopeaa versiota, ei rossomoottorilla varustettua. Eli toinen Suvi...

Ja olipa kiva eilen tavata englanninkavereita. Lapsetkin totesivat, että miten voi juttu jatkua tasan siitä mihin se yli 8 vuotta sitten jäi... Hertta iloitsi huomiosta. Herttahan on kyllä jättänyt englantiin muutenkin pysyvän muiston, kun Saffron Waldenin autotallin kokopuuovi on edelleen snautserikäsittelyn jäljiltä puoliksi syöty.