Kouvolassa. Ensin Rossolla puomin  alasmenovirhe ja toisella radalla luikahti mun selän takaa väärään putken päähän. Meni kuitenkin kohtalaisen kivaa vauhtia tämän kakkosradan.

Suvi aloitti hyppiksellä. Alkuun pitkä kaarre neloselle, kun meinasi mennä putkeen. Siitäeteenpäin teki kyllä hyvää rataa, muistin jopa ennakoivan valssin  ja tein sen ENNEN hyppyä (sitäkin ollaan treenattu;D). Suvi kiitti kerrankin ei niin onnettomasta ohjauksesta ja teki voittonollan ja sai kaipaamani hyppysertin ja valioitui!! Nyt voi jäädä hyvällä mielellä kisatauolle. Unohdin Turun ilmon eli ensi viikonloppuna mulla ei ole ollenkaan kisoja??

Pikkujoulut ja elokuvan ensi-ilta on jo tulossa, pitäisiköhän sitä pitää valiojuhlat jossain väissä kanssa.