Partasuu saa aloittaa, koska oli hieno. Oiskohan neljännet sm kisat ja ekaa kertaa oikeat tuplanolat ihanneajan alituksella. Ajat ei päätä huimanneet, mutta nousi hyppärin sijalta 69 kolmanneksitoista. Hyvä Rosso

Suvilla sain väännetttyä nollan hyppäriltä, vaikka ohjasin sen kiinni kolmoseen ja jäin nykimään. Valitettavasti tein saman virheen agiradalla ja nyt sitä ei enää annettu anteeksi. Kielto. Seuraavaksi kepit, ohjasin minne sattuu ja meni minne sattuu. Ohi renkaan, esteet muutti paikkaa?, joku este hävisi, putki oli siellä missä piti, mutta en saanut koiraa sinne. Saattoi ne kontaktit ottaa:D. Eli hupia kansalle, paha mieli itselle. Mutta Rosson radat kyllä lämmitti. Olen lupaillut Mialle Rosson valiojuhlia (saattaa olla, että Suvikaan ei ole sellaisia saanut...), nyt pidetään sitten "varjomitalikahvit" samalla, kun käppänän suoritus melkein sellaiselta tuntui!. Koiria oli miniradalle ilmoittautunut 183.

Pennut oli aika paljon autossa tänään. Otin lopuksi medifinaalin ajaksi katsomoon ja fiksuna annoin ruoat siellä. Roti kävi ensin serkkunsa päälle, kun uskaltautui samalle ruokakupille. Anne otti Rotista kiinni, puri Annea käteen-minä otin niskapersusotteen ja yritti purra muakin. Pikkuterrieri se on viattoman ulkokuorensa alla. Ei tosin ehkä pure enää, ainakaan mua.... Pennut myös vaeltelivat katsomossa holtittomasti, tunnustan jo tässä kaikki tulevat palstakirjoittelut-mun vika. Håpin korvat pystyt, sinne meni kauniit korvat. Painot Håp 6,1 ja Roti 6,5 kiloa. Rotista tehty ahne meillä. Mutta nukkuu yöt. Mikan mukaan Roti opettaa Håpin syömään huonekalut, meidän pentu ei varmasti itse olisi ikinä moisia asioita keksinyt??

Lisäys: keskittymisen taso ollut sitä luokkaa, että tänään videolta katsottuna menihän se koira sinne putkeen, mutta ei hypännyt muuria eikä rengasta. Suorastaan ihme, että päästiin radalta ulos tällä muistilla:D