Vaan jatkan päivittelemistä. Eilen Suvilla kaksi starttia, yksi en viitsi sitten sanoa koiralle kepit ja meni kakkosväliin rata. Yksi nolla kahdella huonolla esteohjauksella+ yhdellä kaarratan kohdalla (valssi myöhässä). Eli empi kahdella esteellä, kun oma rytmitys hukassa. Tuli Gayan jälkeen toiseksi varmaan noin puolituntia hitaammalla ajalla.

Kisojen jälkeen Teemun koulutukseen. Ja oli kivat treenit. Täytyisi uskaltaa luottaa koiraansa ja lähteä ajoissa liikkeelle. Ja pitää ohjaava käsi takaakierroissa alhaalla, myös siinä radan toisessa takaakierrossa, ei vain ensimmäisessä... Ehkä joku on mulle ennenkin sanonut moista, luupäällä vaan oppiminen hidasta. Vikan radanpätkän Suvi hyppäsi tosi huonosti, olisikohan kopsauttanut jonkin tassun yhteen rimaan, en tiedä. Tänään on ollut aika vähällä liikkeellä, kun käväisin päiväkirurgiassa poistattamassa nilkkapattini. Tein iltapäivällä pihahommia ja Suvi makasi ehkä tunnin nurmikolla  tassu jalkapallon päällä kuin sanoen, että tätä ette muut saa.

Håp teki eilen hallin pihalla pari kertaa ruutua namikupilla. Håpiksi reippaalla vauhdilla. Äsken harjoitteli mullankaivuuta ja on nyt kokomusta.Sataa ja oma koipi senverran kipeä, että aiotut noutotreenit tehdään joko sisällä tai ei ollenkaan. Osaa nyt istua ja odottaa ruokakuppia, vaikka liikun pari metriä ja kuppi seilaa lattialle ja takas käteen, aika kivasti.

Huomenna pentutreenit Niinulassa, oikein jo odotan, mä en oikein ymmärrä itseäni. Teen tunnollisesti tokoläksyjä, mutta en uskalla tehdä mitään agijuttuja ilman valvontaa?

Rosson otin eilen pois, ei hyppää tällähetkellä itse edes autoon, kait se on jostain pippa. Lauran Nastalla tärppipäivät ja herra nuolee pappamaisesti ja hyppää verkkaisesti Nastan selkään. Ei tule onneksi snautseri/pinseri risteytystä tuolla tyylillä.

Välillä Håp saa jahdata äitiä, kunhan ei vie rakasta palloa pois.Tätä säestää kamala kimakka haukku...