Kaikenlaisia tyhmiä juttuja ja unohduksia töissä. Siitä se ei niin mahtava osuus.

Hurraa aamulla teki ihan pikkaisen passagen tapaista, koirat odottelivat maneesin reunalla ja nyt osasi Håppikin odottaa saa sanaa ja juoksukisaa toiselle ovelle. Suvi voittaa vielä, mutta Håp on jo aika lähellä.

Aamuruokatreeneissä istu, seiso, maahan sekaisin ja välillä sivulle. Töitten jälkeen ensin kiertämisestä stoppeja pallolla, lähti aika kaukaa kiertämään ja hyvällä vauhdilla pienen muistuttamisen jälkeen. Sitten edelleen lelulla kiertoja ja poispäinkäännöksiä ja sylkkäreitä puiden ympäri. Ei mahtavaa, mutta menee paremmin. Saattoi tajuta sylkkärin idean- helpompaa vasemmalle kuin oikealle. Poispäinkäännökset aika kivoja. Siitä suoraan treenaamaan naminheitolla seiskäskyä vierellä kulkemisesta. Ekalla kerralla pysähtyi kuin seinään, ei tajunnut namin lentävän vaan jäi odottamaan seisoen. En tiedä, teinkö tymästi, kun kävin näyttämässä namin takaa. Seuraavilla kerroilla nimittäin pysähtyi ja lähti heti etsimään juustopalaa. Eka kertahan oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin Suvin alokasluokassa esittämä stoppi... Pikkaisen sivusiirtymisiä.

Metsälenkillä sateessa. Hertta ei eksynyt, tavanomaista parempi suoritus:).

Ilalla mukava Tuulian vastaanottokuja lentoasemalla. Onnellinen mitaliperhe pääsi takaisin Suomeen kuoharin saattelemana. Håp nautti retkestä nuolemalla kuoharia punaiselta matolta. Lupasin sille, että saa juoda suoraan pullosta heti, kun voittaa maailmanmestaruuden. Ei halunnut käydä ulkona kaatosateessa, kun tultiin kotiin vaan meni suoraan olkkarin matolle pissille. Se siitä kivasta sisäsiististä koirasta.