Rossolle kaksi yliaikanollaa. Meni kuitenkin laukkaa, ei kävellyt. Saattoi saada Friskiescupin paikan, en ole ihan varma säännöistä. Suville ekaradalta noin kolme hylättyä ja pari tökstöks estettä. Esatuomarin mukaan ei ole koksaan nähnyt meidän tekevän yhtä huonoa rataa aiemmin. Valitettavasti mä muistan muutaman vielä surkeamman, mutta en aio sitä tunnustaa.

Toisella radalla päästin sitten hyppäämään ennen muuria olevan esteen liian pitkälle. Pysähdyin(!?) huutelemaan Suvia kohti muuria. Pyöri ehkä neläj(kymmentä) kertaa ennenkuin sain paimenen takaisin radalle... Loppu pätkittäin jopa hyvä. Vielä koitin seisoa putkensuun edessä torpedoimassa koiran putken menon, mutta en onnistunut. Sai sitten nollan ja tuli toiseksi. Jos haluaisi voittaa, kannattaisi ohjata ja liikkua koko rata. En osaa olla tyytyväinen kait oikein mihinkään. Rosson yliaikanollat ei riitä ja Suvikin taitaa tehdä nykyään nollia paljon entistä useammin, mutta mä haluaisin vielä sellaisia hienoja nollia, en suvitusnollia...  Ja oisi niin kiva osata ohjata joka rata hyvin.

Päivän ehkä kivoin hetki oli aamulla. Janne toi yhden hevosen Oittaalle (en ehtinyt Rusalle) tutkittavaksi ja satuin (ihan vahingossa?) olemaan hevosen selässä. Hurraa sai pienen hetken tasokasta opetusta ja minä uusia ideoita:D. Jos vuorokauteen saisi lisää tunteja, haluaisin kyllä kisata hevosellakin.

Viikonloppuna kahdet rapujuhlat ja KKK:n kisoissa molempina päivinä töissä. La myös kisaamassa. Eipä taaskaan tule aika pitkäksi tai tarvi miettiä, mitä tekisi.