Olisi ollut viimeiset Turkutreenit, mutta typerä pakkasmittari oli piirun verran kymmenen asteen väärällä puolella. Kävin sitten treenaamassa koirat ja hevosen umpihangessa. Ei siinä varmaan nopeus kasva, mutta katsoessani Suvin loikkimista hirveällä kyydillä lumihangessa, täytyy sen ainakin selkälihaksia saada. Ja hevonen jaksaa tänävuonna paljon paremmin laukata kinoksissa, sen kunto ainakin parantunut viimevuodesta. Eilen tein Hurraan kanssa hangessa sarjavaihtoja. Johan on kumma, jos ei onnistu tasaisella geelipohjalla, kun pystyy tekemään niitä puolenmetrin hangessakin. Hurraalle koitan nyt hangessa opettaa passagen, kun sitä heppa ei mitenkään itse tarjoa normikentällä ratsastettaessa.

Koska Suvi ei nähtävästi aio sitä juoksua ikinä tehdä (miten niin masentunut), ilmoitin sensitten Hyvinkäälle kisoihin. Laitoin Rossollekin yhden luokan. Vähän on treenimotivaatio hukassa, pitäisi tehdä joku selkeämpi suunnitelma mitä pitää harjoitella. Valssia pitäisi, mutta en jotenkin osaa yksin tehdä itselleni sopivia kuvioita. Tai hoksaa omia virheitä. Jospa loman aikana ottaisi Elsan videoimaan treenejä, ehkä se auttaa.

Suviannen lapsi Pörje lähetti lyhyen videon. Näyttää edestäpäin katsottuna Suvilta ja sivuprofiili ihan Cosmon:D. Vanhempiensa lapsi siis. Pörje kuulostaa hurjan taitavalta. On aikaa sitten ohittanut tokoasioissa äitinsä taidot! Tuhmakin osaa olla, lista tuhotuista asioista oli riittävän pitkä. Kovasti olisi joulupukin kirjeessä (en minä Suvin toiveista tiedä, mutta mun) toive uusista sisaruksista...

Ja koska aion ehtiä joskus treenata, hain Suville EO-paikkaa ensi kesäksi. Laskin 16 voittoa tällekaudelle, toivottavasti riittäisi tälläkertaa.

Hurraa alla pari viikkoa ja puolimetriä vähemmän lunta sitten.