Ihan kohta aloitan pakkaamaan, ensin päivitän blogia (koska sehän on tärkeää) ja sitten ilmoan parit kisat ennen matkalaukkujen esiinkaivamista. Toivottavasti passi on tallessa. 

Harvinaisen mukava päivä. Aamulla Hurraalla Jannen tunnilla. Teki (pyytämättä tosin) neljä vaihtoa jokaisella. Ja pyytäen pari kertaa edestakaisin. Ja kokosi itsensä myös oikeassa laukassa peräänannossa pysyen. Ja melkein ravasi hyvin. Se on kyllä helppo ja mukava reissukaveri, seisoo traikussa, ei ihmettele mitään ja yrittää ymmärtää, mitä siltä halutaan. Orastava ratsastusinnostus-pitäisikö joskus kisatakin taas?

Ja heppailun jälkeen Littoisiin tokotreeneihin Lentsun luo. Pitää ihan kirjata ylös, ettei unohdu harjoitukset. Kahdelelunleikki sai ihan uuden merkityksen, olen väsyneesti heilutellut toista lelua ja ihmetellyt kun ei oikein nappaa. Jos juoskee hihkuen oman saaliinsa kanssa karkuun, saa pentuun jopa vauhtia. Ja siitä voi sitten jalostaa nopean noudon (Håp tosin tykkäsi, että sen isoon suuhun mahtuisi kyllä sekä kapula että lelu, eikä meinannut tiputtaa pikkukapulaansa:)). Tässä vaiheessa tuli ihan hiki, ja mähän tykkään liikkumisesta! (Olin varautunut treeneihin sandaalein, kun eihän tokossa ole mitään liikunnallista...). Puiden kiertämistä tehtiin myös, kesti hieman ennenkuin hoksasi ja lähetettiin tosi läheltä. Siitä sitten vauhdilla sivulle, jota en osaa ollenkaan. Håp meni Lentsun namikädellä kyllä, mun kanssa tarjosi nukkumista, kiemurtelua ja ties mitä. Ja huomasi varmaan, että mun hermo meni. Positiivisemmalla asenteella sivulletulot jatkossa. Päivän hitti ahneelle koiralle oli namikupille ruutuun lähetys. Tämän teki minusta hyvällä vauhdilla ja innokkaasti. Ja sittenvielä käännöksiä oikealle sivullaolosta. Ja päätin luoksetulosanaksi tule. Ja huonosti muistin iltalenkillä, ettei sitä käytetä muualla. Tämäkin mulle treeniin. Ja luoksetuloissa joku pitää kiinni, juoksen ohi ja seison patsaana kutsuen. Lelulla palkka taaksepäin juosten, lelu sivulla ei kumartuen eteen. Unohtuikohan jotain? Oli sairaan kivaa oikeasti, en ole aiemmin tajunnut, että tokottelustakin saadaan vauhdikasta ja koiralle hupia. Rakas lapseni kyllä totesi, että toko on hänestä paljon efforttia varsin unimpressive resulttien takia...

Ja Supsukka oikein pirtsakka iltalenkillä, yes! Koitetaan nyt tehdä niin hyviä suorituksia kuin osataan viikonloppuna, vaikka isommalla areenalla ollaankin.