Aamulla ensin ratsastamassa. Ajattelin tehdä kaikenlaisia hienoja temppuja, mutta alkuun ottaa pari käynti/ravi siirtymistä. Olin maneesissa ja näin peileistä miltä näytti. Ei sitten paljoa muuta kuin niitä siirtymisiä tehtykään, kun oli niin hitsin vaikeaa saada heppa kulkemaan suorassa ja peräänannossa samassa tahdissa siirtymisten läpi. Tavallaan se temppuilu vähän sinnepäin olisi helpompaa kuin kunnollinen perusratsastus... Håp voitti Suvin ensimmäistä kertaa saa-juoksutapahtumassa maneesin läpi.

Sporttikselle. Vain Håp (Anne hieroi Suvin eilen ja oli juuri niin juntturassa kuin pelkäsinkin). Aloitin tokohypyllä. Laitoin hypyn sopivan korkuiseksi ja menin hakemaan leluja. Pikkuneiti pomppi kolme kertaa itsenäisesti hypyn yli ja otti matkalla pari agiestettäkin. Ja meni innokkaasti. Ihana pentu! Laitoin mä sen sitten sivulle ja otin kolme kertaa hyppy/seis. Yhden kerran tuli takaisin mun luo, kaksi kertaa seisoi hyvin. Pikkaisen takaaleikkausta, muutama välistäveto. Pussi ekalla kerralla ohi, sitten jätin istumaan ja nostin kangasta kerran, kaksi kertaa lähettämällä ihan vierestä ok. Nenukosketusta. Hyppäsi itse pöydälle, mistä lähti keinu, meni sen kerran oma-aloitteisesti ja otti nenukosketuksen. Koska olen idiootti, laitoin tästä innostuneena uudestaan, juoksi läpi ja ei enää halunnut mennä muuta kuin ihan loppuun tatsaamaan. Jospa nyt malttaisin odottaa hieman sen keinun kanssa. Loppuun vielä tokottelua. Maahanmenoa, sivua ja seuraamista, seis liikkeestä ja maahan liikkeestä. Metallinoutoa, ei tykkää, mutta kilttinä ottaa suuhun ja pudottaa melkein heti. Päivän oivallus oli, kuinka samankaltaisia kouluratsastus ja toko oikein onkaan. Helppo tehdä joku temppu vähän sinnepäin, mutta saada (tylsät) perusasiat just oikein, on älyttömän haastavaa. Ja ehkä just siksi aika kivaa (ainakin se kouluratsastus:)).

Kotona metallinoutoa yhtä vähän innostuneena kuin Sporttiksella. Ja vähän paikallaanoloa ruokahetken aikana.