Viisi päivää takana hyvässä seurassa ja runsaitten ruoka-annosten ääressä (+3kg!!). Juttujen taso laski ajoittain turhankin alas, mutta hienot agilitysuoritukset toivottavasti (niitä ei pysty pilaamaan, kun ei itse kisaa:D) kompensoivat tilanteen.

Päällimmäisenä jäi mieleen makseista, että kovin erilailla koiraa voi ohjata ja saada se menemään nopeasti. Ja jos haluaa tuolla tasolla voittaa, pitää olla nopeat kontaktit, osata kääntyä pienesti ja tietysti perusvauhdn olla kohdallaan. Hienoja koiria oli useita. Suvin sulhasehdokkaat osoittautuivat toinen toisensa jälkeen tyttökoiriksi... Miten niin tykkään nartuista? Saimme Sadun kanssa kuitenkin valittua kaksi potentiaalista ehdokasta jo lauantaina, mutta ajattelimme palata asiaan sunnuntaina. Kuinka ollakkaan meidän valitsemat sulhoehdokkaat olivat eka ja toka! Itse ihastuin hurjan paljon varsinkin toiseksi tulleeseen Dobbyyn. Kontaktihakuinen, kevytrakenteinen, kaunis ruskea koira, joka liikkuu kovaa. Ja ilo oli suuri, kun löysin omistajan sivutkin yhteystietoineen (ja näytti tykkäävään kouluratsastuksesta koirien lisäksi eli täydellinen match:)). Paitsi, että rehellisesti ilmoitti sivuillaan koiralta leikatun toisen laskeutumattoman kiveksen. Eli se siitä. Koiran isä on jo liian vanha, mutta vähän jäi kutkuttamaan ottaa selvää, löytyisikö briteistä jokin muu sopiva... Vai onko se niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen.

Mineissä ja medeissä näkyi lähinnä juostaan koiranvieressä kovaa ohjausta. Aika vähän uskalsivat jättää kepeille, pöytä tuntui olevan monelle hankala. Maksit taas osasivat superpöydän. Sikakovaa ja napakka seis. Treenilistalle. Samoinkuin vielä nopeammat pienet käännökset.

Kiitos Irikselle upeasta matkajärjestelystä. Hotelli oli super, minä tykkäsin kisapaikasta. Oli hienoa nähdä tuttujen suorituksia. Prayn huisinhieno hyppis jäi ehkä parhaiten mieleen. En enää ikinä suostu kuuntelemaan höpötyksiä hitaasta koirasta:P. Ja oli toki hienoa todistaa medien mitaleitakin livenä! Kamalan jännää vaan tuo katsomossa istuminen on.