Eilen pitkästä aikaa Hittiksellä treenaamassa. Olipa mukavaa. Tosin ensimmäiset yritykset tyssäsivät jo muutamaan ekaan esteeseen. Taisi olla sitäpaitsi putkenjälkeinen este. Pienen tahkomisen jälkeen meni, jos ei hyvin niin ainakin aika hyvin. Musta tuntuu hankalalta ajatella, että pitää katsoa ponnistuspaikkaa. Jotenkin se ei aukea mulle ollenkaan. Mutta radalla oli kohta, missä mentiin putkesta esteen kautta seuraavalle putkelle (jonka jälkeen piti juosta kovaa) ja tässäkohtaa piti muistaa huutaa putki jo ennen hyppyä sekä pitää rintamasuunta kohti putken päätä. Tämän mun aivosolut tajusi vihdoin ja sitä pitää muistaa harjoitella. Mukava oli kuulla, ettei olla ihan kauheasti taannuttu kesän aikana.

Tänään "omalla" hallilla treenamassa. Vili oli rakentanut kivat radat. Suvi meni varsinkin toisen radan oikeinkin sutjakkaasti. Harkkojen jälkeen Sadun kanssa juoksulenkille jo toista kertaa. Nyt asianmukaisesti molemmilla otsalamput ja pari heijastinta. Pidensimme matkaa 800 metrillä viimeviikosta eli (Sadulla mittareita kehossa) matka nyt 5,2km. Ei me koko matkaa juosta, kun toisella reistaa polvet ja toisella kunto. Vauhdista kertoo ehkä jotain se, että Hertta jaksaa vetää vielä loppumatkastakin. Mutta naistenkympille aiotaan mennä! (nyt meillä on mukana viisi koiraa, saakohan sinne ottaa niin monta?)