Kirjoitan tähän itselleni muistiin.

Valssi aloitetaan rintamasuunta ponnistuspaikkaa kohti. Ja minulle muistutukseksi ponnistuspaikka sijaitsee ennen suoritettavaa estettä, ei senjälkeen.

Valssissakin seurataan koiraa. Eli pyöriminen ponnistuspaikkaa kohti käsi ojossa koko ajan koiran ollessa suorittamassa edellistä hyppyä ei riitä.

Koiranpuoleinen käsi tekee keilaavan liikkeen kohti ponnistuspaikkaa. Ja taas tämä liike aloitetaan seuraten koiran liikkumista. Myös koiranpuoleinen jalka on edempänä.

Ohjaaja: ei pyllistä, mutta vie ylävartaloaan kohti suoritettavaa estettä. Ei siis liiku takakenossa. Tai lähde toiseen suuntaan, ennenkuin koira lukinnut esteen.

Mutta kun koira on lukinnut esteen, pitäisi sen ohjaajan liikkua kohti seuraavaa estettä... Ja siis ohjaajan pitäisi liikkua, ei jäädä könöttämään ja pyörimään paikalleen.

Tämän kaiken kuulin taas aamulla, ja en osannut vieläkään. Luin jostain jonkun sanoneen opetetettavalle, että" tietoa voin jakaa, mutta en ymmärrystä". Saattaa olla peräisin Janitalta jonkun mun tunnin jälkeen. Kiitos taas kerran hyödyllisestä treenisessiosta. Aloitin jo illalla hallilla kotiläksyjen tekemisen. Ei merkittävää edistystä havaittavissa.