Viikonloppuna kisoissa. Kolme rataa, joista kaksi videolla. Juoksen selkä kumarassa, mutta meno ei ollut ihan kamalaa. Pätkittäin jopa ok. Treenilistalle lisättiin pitkät estesuorat, joissa esteet vähän eri kulmissa ja ohjaajan häiriöt niissä. Otti kahdella ekaradalla molemmilla yhden riman alas, kun ensin huusin Suvi esteen päällä ja toisella lähden koiran ollessa esteen päällä suoraan sivulle äkkinäisesti. Kahdella ekaradalla liikkui aika hyvin ja ei empinyt esteitä. Multa huono reittivalinta puominjälkeen tokaradalla. Olisi pitänyt uskaltaa juosta puomin oikeaa puolta. Varasti muuten kakkosradan lähdön, hyi. Viimeisellä radalla joutui parille esteelle kysymään, kun en pitänyt ohjaavaa kättä selkeästi koiralla näkyvillä. Pitää myös harjoitella leikkauksen jälkeistä elämää, hyllytin vikan, kun hyppäsi pituuden nurinpäin leikkauksen jälkeen. Olisi pitänyt reagoida, eikä jäädä tuijottamaan koiraa. Nollaa haettiin, ei saatu, mutta kolme lähes ok rataa peräkkäin saa luvan kelvata.

Ilmoittelen koiraa nyt kisoista toisiin, kun ei tee juoksua. Kohta jää pennut tekemättä tälle keväälle, jos vielä vitkuttaa kauan. Sitä Suvi ehkä haluaakin:D.

Tiistai aamuna Riikan ja Juhan kanssa treenaamassa. Meidän ti aamutreenit on kyllä aika kivat. Juha on suunnitelmallisena tehnyt kivoja ratoja. Pöytä on tullut huisisti paremmaksi syksyn aikana, välillä on jo hyvä. Kontakti/putki/keppi erottelu pelittää suhtok. Kepit Suvi tekee, mutta ei kestä äkkinäistä liikettä sivuun ihan lopussa. Jos saa tehdä kaikki välit aika kaukana, menee yleensä aina loppuun asti. Ja hakee melkein kulman kuin kulman. Tiistaina huomasin, että nimenomaan hakee. Eli pitää antaa tilaa, jos juoksen kolmosvälin kohdalle, saattaa mennä väärään väliin. Jos taas jään taakse, hakee lähes 100% oikean välin. "Käsi" eli Saaren Tuijalta kopsattu putkenpään erottelutreeni vielä harjoitteluvaiheessa.

Huomiseksi omalle hallille treenaan valsseja ja pyörityksiä ja vekkejä. Kahdeksikko, here I come!

Suolaa haavoille, laitan kohta vuodentakaisen kuvan! Pari tuolaista palleroa kelpaisi uudelleen....