Viime viikolla Elsa oli ekaa kertaa Sepon koulutettavana (elämänsä toista kertaa agilityaitauksessa kuten Mika sanoisi). Luvalla sanoen  näytti siltä, että hommasta ei koskaan tule yhtään mitään. Rosso karkaili pois kentältä, Elsa ei kuunnellut tai ymmärtänyt ohjeita ja sääliksi kävi kouluttajaa. Tänään sitten kävin katsomassa hetken treenien lopussa. Pientä radanpätkää mentiin kuin vanha tekijä- Ja Rosso kirmasi tyytyväisen näköisenä. Eikä tuo kyllä ole viikon aikana mun tietääkseni harjoitellut, mutta näyttää lapsi tosiaan oppivan aikuista nopeammin. Tulipa hyvä mieli!