Koska Leolla ei ole omaa blogia (Saaga voisi kyllä aloittaa), saa se ensimmäisenä päivityksen tänne. Putki asennettu, tai siis tehdasasennus tarkistettu. Leikki Tuijan hallilla (lainasimme lasten vuorolla odottelutilaa...) heti ja reippaasti ja ihan millä lelulla vaan. Kiva ja aika itsenäinen kaveri.

Håpkin pääsi vähän pidemmäksi hetkeksi (10 minuuttia?). Putkea muutaman kerran, koska viimeksi menimme pari kertaa yhden maassa olevan riman, mentiin nyt sitten kaksi peräjälkeen. Täytyy päästä pian rataharkkoihin? Ei mene käskyllä putkeen, vaan täytyy vielä heittää lelu tai kutsua. Mutta meni sitten itse ison puomin. Vasta alastulovaiheessa iski pupu pöksyyn ja pysähtyi katselemaan. Hohhoijaa, milloin mä opin vahtimaan koiriani koko ajan. Vähän odottelua kontaktilla treenattiin kanssa.

Håp leikkii hyvin  vieraassa paikassa, mutta sillä kestää hetki syttyä Leo oli reipas samantein. Mettälenkillä tänään Håp oli ekaa kertaa huitelemassa muiden koirien kanssa edessä. Toisaalta, oli jäänyt yksin vahingossa ulos muutama päivä sitten ja olin oikein otettu, kun oli kiertänyt talon ja suorastaan kiljui sisäänpääsyä ja raapi ovea vimmatusti. Se oppi täytyy tulla Hertalta, Suvihan pyytää sekä ulos että siään hönkimällä hiljaa oven edessä (ja kukaan ei tajua tai kuule mitään). Eli ehkä sillä on äitiänsä voimakkaampi laumavietti?

Ei ole sisäsiisti, olin eilen Tanskassa (Mika Turkissa) ja lapset olivat laittaneet huushollin sikinsokin. Ja pikkupisuja siellätäällä. Isommat asiat tekee useimmiten ulos. Onneksi sosiaalivirastoi ei käynyt eilen, täältä olisi lähtenyt lapset ja eläimet. Tänään olen sitten siivonnut kolmen tunnin yöunien jälkeen ja ollut pahalla päällä.

Naksutinkoulutusta tilattu Sepolta. Ihan vähän kokeilin ominpäin (tietenkin) ja ihankuin tajuaisi idean? Tai Ida sen naksun ihan ekaksi pentuun laittoi. Håppiahan koulutetaan monenhengen voimin, kai se bc on senverran älykäs, että oppii erilaisia ohjeita.

Suvi on aika kultainen. Pesi Håpin, kun oli ollut mun kanssa hetken pihahommissa ja oli kuraa tassuissa. Makasivat vierekkäin pedillä ihan samassa asennossa:). Leikkii tosi kivasti pentunsa kanssa, saavat vieroitushoitoa sitten mun Epsanjan matkan ajaksi, kun Supsukka pääsee suoskikkihoitopaikkaansa Tarmon kaveriksi.