Pentulotto. Koira ei edelleenkään aio synnyttää. Ei laske lämmöt, tai oli ne aamulla 0,1 aste vähemmän kuin illalla. Riittäisikö?

Satu siirtänyt laskettua aikaa torstaiaamuyöhön. Mä olen jo väsynyt, eli minusta ne saisi syntyä ihmisten aikaan. Ei siis yöllä. Ilkeä Laura epäilee piinan jatkuvan jopa perjantai/lauantaille. Mikan mukaan ei tarvita kuumeenmittausta. Tyhmempikin voi sanoa, että juuri tällä hetkellä Suvi ei synnytä (tämä varma tieto siis armaan siippani suusta).

Hauska kuumemittariepisodi. Järkyttynyt mieheni löysi pesemättömän kuumemittarin ruokapöydältä. Elsa otti sen käteensä ja Mika yritti estää sanomalla mittarin olleen koiran peräpäässä. Sieltähän ne pennutkin syntyy ja aion minä niitäkin pitää kädessä, sanoi Elsa!

Suvi halusi kovin aamulla treeneihin Rosson tehdessä oikein pitkän setin. Sai lopulta hypätä minipöydälle putken välissä. Rosso teki itsenäistä puomia, pöytää putken sisällä, jaakotusta, sylkkäriä, välistävetoja, eteenmenoa (tätä ei muuten osannut ollenkaan aluksi, mutta oppii nopeammin kuin bc), esteen ohi kuljetusta ja ties mitä. Koska sen kanssa ehtii vaikka mihin vauhdin ollessa sopivan rauhallinen, onnistuu kaikki kohtuullisen pienellä vaivalla. Oli se silti Rossoksi innokas:).

Olisiko joitain kikkakolmosia synnytyksen aikaistamiseksi....