Håp esim. haki merkkiä sadan metrin päästä heinikosta (ei löytynyt), Sadun Roti hakee kilon tai kahden kapulaa, maassa makaavat melkein monta sekuntia vierekkäin (ensi kerralla mennään jo piiloon). Toivotaanotkotreenit illalla extempore. Keksimme mennä läheisen koulun kentälle, mikä olikin hyvä idea. Menivät ne molemmat välillä kovaa ruutuun, tekivät kelpo seuraamista ja taisivat noutaakin ok.Håpin seisominen liikkeestä vähän sinnepäin.  Aavistuksen on sellainen sokea sokeaa taluttaa meininki noin ylipäätään tässä treeniryhmässä, mutta asennehan se ratkaisee!

Päivään mahtui toki muitakin treenihetkiä. Aamulla sporttiksella. Juha ja Riikka olivat tehneet kivan radan. Rosso sai mut hyvälle tuulelle (tuurasi lepäävää Suvia). Piti irrottaa ja leijeröidä, eihän se mihinkään ensin irronnut, mutta kokeilimme targetilla ja johan löytyi vauhti. Ei taaksensa tuijotellut, vaan kipitti oikein kiihdyttäen! Viiden minuutin setistä monen tunnin hyvämieli. Håp teki pussia ja puomin alla olevaa putkea ja leijeröiden puomin toisella puolella oleva hyppy. Oli oikein näpsäkkä näissä. Toki siis leijeröinti Juhan palkatessa frisbeellä, mutta silti kiva. Lopuksi Håp teki hyppynoutoa, varasti esteelle jonkun kerran, tuli takaisin pari kertaa ohi, pari kertaa kapula suussa ja kerran kaksi oikein takaisin, mutta ilman kapulaa. Lopuksi meni itsenäisesti kapula suussa pussin (togi-osuus).

Sporttikselta tallille ja Håpin maneesitreenit peilien avustamana. Olikin hyvä nähdä peileistä varsinkin seuraaminen. Ei se ihan huonoa ole, jopa ajoittain hyvää (tässähän arviota vaikeuttaa hieman, etten ole varma milloin seuraaminen on hyvää. Olen ottanut kriteeriksi, että koira on suora, pää kenossa ohjaajaa kohti ja pysyy samassa paikassa sivulla). Mutta ne tanssiaskeleet sivulle olivat aivan kamalia. Koiran perä jää metrin jälkeen ja ei näytä yhtään hyvältä. Maneesissa lisäksi ensin ruutua namialustalla, sitten tyhjälle alustalle ruutua sylkkärinamipalkalla ja lopuksi merkkiä. Näinpäin sujui paremmin. Täytyy jatkossakin hyödyntää peilejä silloinkun maneesissa ei ole muita treenaamassa.

Pitäisi saada aikaiseksi se tunnarialusta. Ja hukkasin metallikapulan johonkin. Ilohyppelyä myös treenattu.

Håp kyllä pystyy astumaan ristiin, kts kuva, missä esittää oikein hyvää pohkeenväistöä. Täytyy vain siirtää tämä sinne tanssiaskelkuvioihin.